2.4 Vanhoista suomalaisista henkilöviittomista nykyviittomakielessä

2. Henkilönnimistön juuret suomalaisessa viittomakielessä

 2.4 Vanhoista suomalaisista henkilöviittomista nykyviittomakielessä

Vanhimpia perimätiedon kautta jälkipolville säilyneitä suomalaisten kuurojen viittomanimiä ovat kuurojenyhteisömme kantaisän C. O. Malmin (1826–1863), hänen kahden oppilaansa David Fredrik (Fritz) Hirnin (1834–1910) ja Lorenz Eklundin (1847–1892) sekä Hirnin aikana Turun koulussa opiskelleen Albert Tallrothin (1871–1899) henkilöviittomat. Malmin ensimmäisen oppilaan Hirnin viittoma lienee myös ensimmäisiä tässä yhteisössä syntyneitä viittomanimiä. – Malm tunnetaan yhä saavutuksineen laajalti kuurojenyhteisössä ja hänen nimensä mainitaan useasti. Se saa jatkuvasti elinvoimaa uusiin yhteyksiin liitettynä, samoin kuin aikansa yhdistysaktiivin ja ideologin Albert Tallrothinkin viittoma (luvun 4.4.2 esim. 78 b, kuva 7). Mutta jo Fritz Hirnin (kuva 4) toiminta ja hänen viittomakielinen henkilöytensä ovat kuurojen historiaan perehtymättömien parissa vähemmän tunnettuja; Hirnin viittomanimikin (esim. 8) on harvojen varmuudella tietämä. Vielä vähemmän tunnetaan muita Malmin oppilaita ja 1800-luvun viittomakieliseen opettajakuntaan kuuluneita henkilöitä, esimerkiksi Lorenz Eklundille on nimikorpuksessani (kuva 5) vain yksi toisen käden tietona saatu viittoma (esim. 9).

Malmin viittoma (esim. 7) on laajassa käytössä liitynnäisineen ja siirtymineen uusiin yhteyksiin: hänen mukaansa on nimetty uudelleen entinen Turun kuulovammaisten koulu, ja Malmin viittomaa käytetään kirjoitusasultaan lähes samanhahmoisen helsinkiläisen kaupunginosan vastineena. Malmin viittoma on myös siirtynyt samaa nimeä kantavalle sukunimikaimalle (Anja Malm henkilökohtaisesti 7.8.2003). – Samannimisiä viittomakaimoja on muitakin, mutta ilman assosiaatiota C. O. Malmiin (AS, NHHR 1996.) 25 Siksi onkin yllättävää, että Malmia kahta vertaa pitempään yhteisössä vaikuttaneen ja kuurojenkoulun opettajana toimineen Hirnin viittomanimi on enää harvojen tiedossa, vaikka Fritz Hirn samoin kuin hänen viittomakielinen (kuuleva) poikansa Julius (kuva 6, esim. 10) ovat molemmat kuurojenkulttuurimme merkkihenkilöitä sekä viittomakieleemme että pohjoismaiseen yhdistystoimintaan liittyvien saavutustensa kautta. Hirnit tuodaan alati esiin kuurojen historiasta kirjoitettaessa, mutta mennyt vuosisata näyttää jostain syystä harsuunnuttaneen kolmen neljän miespolven takaisen viittomiston heidän kohdallaan.

’Hirniksi’ esitetty viittoma vaihtelee melkoisesti muodoltaan. Yhtenä syynä on epäilemättä se, että suurimmalle osalle kuulevissa perheissä varttuneista kuuroista – lähes 95 % yhteisöstä ( Jokinen 2000a: 85) – ei ole ollut omalla kielellä pääsyä viiteryhmänsä historiaan. Koska kouluissa oman kielen ja kulttuurin tuntevia opettajia ei ole juurikaan ollut sitten 1800-luvun (Jokinen 2000b: 19–20), edellisiin viittojapolviin on voitu tutustua ainoastaan kuurojenyhdistysten tapaamisissa, missä merkkihenkilöistä nähtyjen tarinoitten myötä nimikonventiot ovat siirtyneet tähän päivään. Niitä ei ole kirjallisesti tallennettu ja kiinnitetty asianomaisiin henkilökuviinsa. Kuurojenyhdistysten historiikeissa eikä Kuurojen Liiton säännöllisin väliajoin ilmestyneissä historioissa ole myöskään ollut tapana mainita aikansa vaikuttajien viittomanimiä, esimerkiksi nimenantoperusteittensa mukaan käännettyinä.

Aktiivisesta kielenkäytöstä muistokirjoitusten kautta historiateoksiin siirtyvät nimet ja niiden henkilöitymät ovat ajan myötä väistämättä hämärtyneet kielenpuhujien mielissä. 26 Seuraava ”Hirnien tapaus” osoittaa, että jokapäiväisestä kielestä
syrjäytyessään viittomat ovat alkaneet irtaantua henkilötarkoitteistaan niin, että nimiviittoma voi liittyä oikeaan (suku)nimeen mutta väärään nimenkantajaan. Tällainen nimen funktion laajeneminen yksilökohtaisesta viittaussuhteesta laajemman nimenkantajapiirin kattavaksi on kuitenkin henkilönnimistössä tavattava, luonnollinen kehityskaari (Saarelma-Maunumaa 2001: 192–195). Niinpä Hirnien viittomissa havaittava, jäljempänä kuvailtu variaatio ei olekaan osoitus yksittäisten viittojien muistamattomuudesta tai taitamattomuudesta, vaan se viestii idullaan olevasta funktionaalisesta muutoksesta koko viittomakielisessä henkilönnimistössämme.

Tämä onomastinen murrosvaihe viittomakielisessä henkilönnimistössä olisi jäänyt huomaamatta, jos olisin Hirnien nimien dokumentoinnissa tukeutunut vain muutamiin, nimimuistiltaan varmoina pidettyihin yhteisöauktoriteetteihin – tai jos olisin tyytynyt määrittelemään viittomanimen normatiivisen muodon yhden, vaikkakin monen viittojapolven kieltä tuntevan henkilön introspektion mukaisesti. Kieliyhteisön sisäisen normin ja sen salliman variaation ymmärtäminen vaatii lukuisia, eri alueilta peräisin olevien yksittäisten esiintymien vertailua (vrt. Bartsch 1987: 87–100, Fairclough 1992: 85–86). Niinpä riittävän varmuusasteen saamiseksi viittomanimien perusmuodon, samoin kuin nimien todellisen funktion suhteen on kutakin nimitietoa tutkittava mahdollisimman laaja-alaisesti. On pystyttävä asettumaan sekä nimenkantajien että nimenkäyttäjien asemaan ja selvitettävä, miten nämä eri osapuolet eri konteksteissa nimistöä käyttävät, ja ketä he viittomanimillään tarkoittavat.

Tällainen variaation huomioonottava, sosio-onomastiseksi katsottavaa lähestymistapa (Ainiala 2003: 208, 216–221) on mielestäni hedelmällinen niukasti dokumentoidussa viittomakielessämme. Seuraavalla Hirnien esimerkkitapauksella haluan osoittaa, miten vaikeaa on deskripitiota (ja preskriptiota) vailla olevassa kielessä natiivinkaan kielenpuhujan erottaa laajemmassa käytössä olevaa viittomaa muodoltaan heterogeenisesti ja idiolektisesti vaihtelevasta nimiviittomasta. Vaikka tutkija kykenisikin huomioimaan kuvauksessaan nimen muodossa havaittavan niin idiolektisen, diakronisen kuin alueellisenkin variaation, on mahdollista, että tutkijankin käsityksestä poikkeava viittomanimen abstrahoituma koetaan kieliyhteisössä yhteiseksi konventioksi, johon kielenkäyttäjiä ohjataan. Hirnienkin nimillä on omat, (osittain vain vaikuttajayksilötasolla) kanonisoituneet tavoitemuotonsa, joiden puolesta nimentaitajat taittavat peistä sukupolvienkin yli synkronista variaatiota vastaan – mutta samalla he taistelevat nimenkantajan ja hänen muistomerkkinsä häviämistä vastaan.

Hirnien tapauksessa tarkempaan, myös nimen funktiota ja suhdetta nimenkantajaansa tutkivaan, ns. genealogiseen lähdestymistapaan tukeutuvaan (Paikkala 1998: 287) lähdekritiikkiin ohjauduin, koska yhdeltä informantilta toisen käden tietona Fritz Hirniksi tulkittu Pikkusormi koskettaa leukaa (Rainò 2000c, painamaton käsikirjoitus) näytti eräitten viittojien kielessä liittyvänkin Julius Hirniin. Kansanomaisena selityksenä jälkimmäiselle nimiviittomalle tarjottiin mm. sitä, että I-käsimuodolla kuvataan viittomaleksikossa vastinparista ’pienempää’ (esim. SISKO-SERKKU, LESKI-ORPO, KAUPUNKI-KYLÄ) – Hirnien tapauksessa siis junioria. Isälle esitettiin nimeksi toista varianttia, Koukussa oleva etusormi hampaiden/huulten välissä, sillä se yhdistyi informanttien mielessä tekotavaltaan puhumattomiin, viittomakielistä koulua käyneisiin kuuroihin ja niin muodoin ”vanhempaan Hirniin”.

Vastahankaisuutta hyväksyä tarjottuja nimimuotoja sekä niihin liittyneitä etymologioita aiheutti ensinnäkin se, että pikkusormella muodostettava /I/ on melko harvinainen käsimuoto (esim. Rissanen 1985: 52). Nykynimistössä ojennettu pikkusormi on toki normaalileksikkoa yleisemmässä käytössä (vrt. taulukko 3), mutta Hirnin lisäksi se ei omassa korpuksessani esiinny muussa henkilönnimistössä lainkaan ennen 1960-luvun loppupuolta. Tuolloin käsimuoto alettiin liittää viittomanimiin nimenkantajiensa etunimen pohjalta, tosin aluksi vain J-alkuisten nimien. J-grafeemia, joita siis /I/-käsimuodolla myös visualisoidaan (< Julius), ei ole voitu ao. käsimuodolla kuvata kuin vasta vuoden 1965 jälkeen, jolloin uudet sormiaakkoset otettiin käyttöön. (Luku 3.2.1.2.) Niin Malmin – jos hänen oletetaan ensimmäisenä viittomakieltä edustavana henkilönä toimineen Hirnin nimenantajana – kuin myös Julius Hirninkin elinaikana viittomakielen aakkosistossa J-kirjaimen sisältävien puhutun kielen sanojen visuaalisena vastineena olisi ollut pystyssä oleva suora kämmen (ks. liite 1, s.v. J).

Koska korpuksessani oli pitkän keruuni jälkeen vain yksi Hirniä tarkoittava nimimaininta, haastattelin lopuksi vuonna 2002 Helsingin kuurojenyhdistyksen eläkeläistenkerhon jäseniä. Esittelen seuraavassa siellä käymiäni keskusteluja suomeksi käännettyinä. Tekstikäännöksestä jää paikoin piiloon se, että haastatellut tuottivat viittomanimen yhteydessä huulillaan (äänellä tai äänettä) aina pelkän sukunimen [Hirn] tai osan siitä [i(r)n]. Tarkennus isään tai poikaan tuli yleensä muusta kontekstista. Kaikilla ei ollut tietoa siitä, mikä oli vittomanimenkantajan etunimi, saatikka siitä, oliko kysymyksessä kuuro isä vai kuuleva poika. 27

1920-luvulla syntynyt mies sanoo katsoessaan mukanani olleen kirjan kuvaa Fritz Hirnistä:

En tunne tätä henkilöä, mutta hänen poikansa, jonka kuva on yläkerrassa, on viittomaltaan Koukistettu etusormi lähestyy leukaa. Hyvin lihava ihminen muuten. En ole nähnyt koskaan häntä, mutta tiedän hänen perustaneen Helsingin kuurojenyhdistyksen. Hän oli ammatiltaan sanomalehden toimittaja. (EL, PR 14: 2002.)

1930-luvun tienoilla syntynyt, nimettömäksi jäävä naishaastateltava vastaa kysymykseeni Helsingin kuurojenyhdistyksen perustajasta:

1890-luvulla… en muista… Suora etusormi hipaisee leukaa liikkuen alaspäin, se se on! [Toistaa viittoman ja sanoo ääneen: Hirn, Hirn.] Viittoma kuuluu isänsä pojalle. …Mikä hänen nimensä olikaan? [Sormitan haastateltavalle j-u-l-i-u-s.] Niin… Suora etusormi hipaisee leukaa liikkuen alaspäin [toistaa viittomaa ja sanoo ääneen: Julius, Julius]. (Anonyymi, PR 14: 2002.)

Kysyessäni samanikäiseltä naishenkilöltä, jolla on kuurot vanhemmat ja muitakin kuuroja lähisukulaisia, ensimmäisen Hirnin viittomaa, sain vastaukseksi:

Äitini, isäni ja tätini viittoivat aina Pikkusormi koskettaa leukaa [huulilla Hirn]. Hän oli melkoisen pyylevä ruumiinrakenteeltaan. En itse tavannut häntä koskaan. Tutumpi minulle sen sijaan oli Kämmen pyyhkäisee otsaa kaarevasti, [sormittaa ja tuottaa samalla huulilla:] e-i-n-o k-a-r-i-l-a-s. – – Pikkusormi koskettaa leukaa on tuolla ylhäällä [nähtävissä]. [Viiton: ] Oliko hän kuuro vai kuuleva? [Haastateltava kääntyy pöytänaapuriinsa päin kysyen:] Oliko Pikkusormi koskettaa leukaa kuuro? …Kyllä hän oli kuuro.(MLS, PR 14: 2002.)

Käännyn pöytänaapurin, MLS:n kanssa samanikäisen miehen puoleen ja viiton: ”Sinä näyt käyttävän Hirnistä viittomaa Koukistettu etusormi koskettaa leukaa.”

Niin… [Näytän samalla SS:lle Fritz ja Maria Hirnin perhekuvaa.] Jaa-a, mutta tämä Koukistettu etusormi koskettaa leukaa se ei kuitenkaan ole, se tarkoittaa hänen poikaansa. Näistä kahdesta [kuvassa olijasta] en tiedä. Mutta Koukistettu etusormi koskettaa leukaa on tuolla yläkerrassa. Kyllä näin on. (SS, PR 14: 2002.)

Kukaan helsinkiläisistä kuuroista ei siis tuntenut Fritz Hirniä. Yhdistyksellä sain saaliikseni kolme viittomaa puheenjohtajien kuvagallerian ensimmäisenä olevalle toimittaja Julius Hirnille:

    1) Koukistettu etusormi koskettaa/lähestyy leukaa
    2) Pikkusormi koskettaa leukaa

sekä epävarmemman

    3) Suora etusormi hipaisee leukaa liikkuen alaspäin.

Parin viikon kuluttua, runsaasti suomenruotsalaisia kuuroja (Hirnien toinen kieli oli ruotsi) keränneessä tilaisuudessa tekemäni nimestyskierros tuottaa päinvastaisen tuloksen. Nimien tarkoitteet varmistuvat lisäksi kahteen kertaan. Edellisten haastateltavien ikätoveri, kuurossa perheessä varttunut kuuleva mieshenkilö puhuu videonauhalleni viittoen seuraavassa kursiivilla merkityt nimet:

Minä olen semmoista sukupolvea, joka ei ole koskaan nähnyt Hirniä elävänä. Mutta Turun kuurojenyhdistyksessä on suuri taulu, jossa tämä Hirn, Koukistettu etusormi koskettaa leukaa,on kuvattuna. Myöhemmin olen lukenut kirjoista, että hän oli merkittävä mies monella tavalla: viittomakielen kehittämisessä ja yhdistyksen perustamisessa Turkuun jne.

[Kysyn: Tiedätkö hänen poikansa Julius Hirnin viittomaa?]

Sitä en tiedä. Julius Hirn oli tämän Koukistettu etusormi koskettaa leukaa, D. F. Hirnin poika. Hän oli kuuleva ja lehden toimittaja. (RS, PR 14: 2002.)

Haastattelin myös edellisiä pari vuosikymmentä nuorempaa, Porvoon ruotsinkielistä koulua käynyttä aktiivista kuuroa yhdistysmiestä, joka vahvistaa edellisen RS:n antamat tiedot Fritz Hirnin osalta:

Hirnin [sormittaa ja tuottaa nimen huuliaan] oikea viittoma on Koukistettu etusormi hampaiden välissä. Hänen poikansa on Pikkusormi koskettaa kahdesti leukaa. Isä on Koukistettu etusormi hampaiden välissä viittomanimeltään. (HW, PR 14: 2002.)

Vuoden 2002 lopulla tekemäni, Kuurojen Liiton puheenjohtajan Liisa Kauppisen haastattelu vahvisti edellisten kertomukset valaisten myös syitä variaatioon Hirnien nimissä:

Tullessani Helsingin kuurojenyhdistykseen elossa oli vielä paljon sellaisia vanhoja kuuroja, jotka olivat olleet toiminnassa mukana 1900-luvun alusta, jotkut jopa 1800-luvun puolella. Tuolloin oli tapana, että uusille tulokkaille esiteltiin kaikki henkilöt, tärkeät vaikuttajat ja puheenjohtajat, samalla kun kerrottiin yhdistyksen historiasta. Näin yhteinen perinne siirtyi viittoen eteenpäin seuraaville polville. Esimerkiksi MALM, TALLROTH, SUNDBERG1, HIRN1, HIRN2, W-a-l-t-e-r F-o-r-s-i-u-s ja monet muut tulivat minulle tutuiksi jo paljon ennen kuin pääsin lukemaan heistä vanhoista Kuurojen Lehdistä astuttuani toimeeni Kuurojen Liitossa. – – Tuolloin vanhat kuurot viittoivat Hirnitkin aivan eri tavalla kuin nyt. Nykyäänhän isästä ja pojasta käytetään kummastakin samaa viittomaa, joko Pikkusormi tai Etusormi koskettaa leukaa. Mutta vanhat viittasivat Koukistettu etusormi hampaiden välissä -nimellä kuuroon isä-Hirniin, joka oli valokuvaaja, koulunopettaja sekä kuurojenyhdistyksen perustaja Turussa. Hänen viittomansa näkyy olevan aivan tuntematon nykyisin. Nykyään isä-Hirn sekoitetaan usein viittomaan Pikkusormi tai Etusormi koskettaa leukaa, jolla vanhat tarkoittivat nimenomaan Hirnin kuulevaa poikaa. (LK, PR 15: 2002.)

Muuntelu Hirnien henkilöviittomissa osoittaa, että nimen käytön väheneminen altistaa sen variaatiolle aivan kuten paikannimistönkin. Kun nimenkantajat, heidän nimiensä käyttäjät sekä nimenantoperusteen ”muistajatkin” häviävät kielen maisemasta, nimi menettää kiinnekohtiensa myötä koko semanttisen sisältönsä. (Paikannimistä ks. Ainiala 1997: 161–167; 200–205; Lehikoinen 1997: 454.) 28 Hirnien viittomanimet ovat syrjäytyneet kielenkäytöstä, koska niitä toistetaan liitynnäisten ja siirrynnäisnimien puutteessa vain Hirneistä itsestään puhuttaessa. Heillähän ei ole muita kielimuistomerkkejä tukenaan kuten C. O. Malmilla. Fritz Hirnin Koukistettu etusormi hampaiden välissä (esim. 8a) -nimen syrjäytymistä on toki saattanut edistää myös se, että viittomaa pidetään nykyisin muodoltaan outona siitäkin huolimatta, että se ei suinkaan ole ainutlaatuinen. Korpuksestani löytyy Hirnille nuorehko viittomanimikaima, joka ympäristön kummeksunnasta huolimatta itse pitää viittomaansa täysin neutraalina. (AV, TW2: 1997; MR, PR 6: 1999.)

Kuva 3. Carl Oscar Malm (1826–1863). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo. Mustavalkoinen rintakuva parrakkaasta tummahiuksisesta miehestä jolla puku - valkoinen paita ja musta puvuntakki - rusetti kaulassa.

Kuva 3. Carl Oscar Malm (1826–1863). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo.

 

Kuva 4. Fritz Hirn (1834–1910) ja Maria Hirn (o.s. Klingenberg, 1840–1923) perheensä parissa. – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo. Valokuva perheestä jossa - vasemmalta oikealle - nainen tummassa pitkässä mekossa ja lakkimaisessa hatussa istumassa, nuori poika tummassa puvussa, pieni tyttö vaaleassa mekossa, nuori tyttö vaaleassa mekossa, vanhin tyttö vaaleassa mekossa ja pieni huivi kaulassa, viiksekäs mies tummassa puvussa rusetti kaulassa istumassa ja laikukas luppakorvainen koira makaamassa vatsallaan perheen edessä.

Kuva 4. Fritz Hirn (1834–1910) ja Maria Hirn (o.s. Klingenberg, 1840–1923) perheensä parissa. – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 5. Lorenz Eklund (1847–1892). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo. Mustavalkoinen rintakuva parrakkaasta tummahiuksisesta miehestä jolla valkoinen kauluspaita, tumma puvuntakki ja rusetti.

Kuva 5. Lorenz Eklund (1847–1892). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo.

 

 

 

 

 

Kuva 6. Julius Hirn (1868–1914). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo. Mustavalkoinen rintakuva pyöreähköstä vanhemmasta miehestä jolla viikset ja tumma puku leveällä kravaatilla.

Kuva 6. Julius Hirn (1868–1914). – Kuurojen Liitto ry, Kuurojen museo.

 

 

 

 

 

 

⇑Esim. 7 a. C. O. Malmin viittomanimen variantti Peukalo kaartaa nenänpielestä posken alle ranteen kääntyessä sisäänpäin.

⇓Esim. 7 b. C. O. Malmin viittomanimen variantti Peukalo kaartaa nenänpielestä posken alle ranteen kääntyessä ulospäin.

 

Esim. 8 a. D. F. Hirnin viittomanimen variantti Koukistunut etusormi koukussa hampaiden väliin vietynä (HW, PR 14: 2002; LK, PR 15: 2002).


 

 

Esim.8 b. D. F. Hirnin viittomanimen variantti Koukistunut etusormi lähestyy leukaa (RS, PR 14: 2002; sama muoto myös EL:llä, PR 14: 2002).

 

Esim. 9. Lorenz Eklundin viittomanimi Etusormi koskettaa leukaa kerran (BW, PR 8: 1998).


 

 

Esim. 10. Julius Hirnin viittomanimi Pikkusormi koskettaa leukaa kerran (MLS, PR 14: 2002, HW, PR 14: 2002).


 

 

Malmin, Hirnien ja Lorenz Eklundin nimet jäävät syntyhistorialtaan tietymättömäksi ja tarkoitteeltaan hämäräksi. Ne ovat synkronisesti tarkasteltuna kielellisiä kivettymiä: käyttökelpoisia ilmauksia mutta alkuperäiseltä merkitykseltään läpinäkymättömiä viittomia. Kuitenkin nämä vanhimmatkin yksittäiset viittomanimet ovat osa tämän päivän elävää viittomakielistä antroponyymistöä. Ne eivät ole jääneet uniikeiksi kielimuistomerkeiksi viittomakieleemme kuten Épéen ja Clercin nimet ASL:ssä (S. Supalla 1992: 23). Vanhemman Hirnin ja Eklundin viittomat ovat Malmin muun sanaston lailla myös nykyisten viittojapolvien käytössä, ja uusien nimenkantajiensa myötä ne ovat uudestisyntyneitä viittomasymboleja. Nuoremmankin Hirnin nimen on sattumoisin saanut kantaakseen tämän vuosituhannen alussa syntynyt kuuro tyttönen (PT, PR 14: 2002).

 

 

 

25 Nimitietojen lähdeviittauksista, ks. luku 1.5.
26 Nimenantoperusteen hämärtymisestä paikannimiviittomissa, ks. Rainò 2001a.
27 D. F. Hirnin poika Julius Hirn oli sekä Kuurojen Liiton 1. puheenjohtaja että Helsingin kuurojenyhdistyksen 1. puheenjohtaja. Haastateltavat viittasivat häneen usein Helsingin yhdistyksen 2. kerroksessa olevan kuvan kautta. Julius Hirnin isä taas perusti kuurojenyhdistyksen Turkuun ja oli tämän 1. puheenjohtaja. (Ks. esim. Kierimo 1955: 12, 35–38; Wallvik 2001: 228–229.)
28 Kiitän Liisa Kauppista hänen lisäkommentistaan Kuurojen museon Historiaklubilla 30.9.2003. Hän uskoo Julius Hirnin viittomanimen (esim. 10) liittyneen suomenruotsalaiseen viittomaan ’pieni, lapsi; lapsellinen’. Ruotsalaisessakin viittomakielessä lähes samanmerkityksisessä viittomassa ’larvig, barnslig’ on sama käsimuoto, vaikka itse viittoma tuotetaan neutraalitilassa vartalon vieressä tai passiiviseen B-käteen nojaten (Svenskt teckenspråkslexikon 1997: art. 2888). Tämä viittoma tarkoittaa ’lapsellista’ myös nykysuomalaisessa viittomakielessä. (Viittomakielen kuvasanakirjassa 1973, s.v. LAPSELLINEN on tiedossani olevien /Y/:n ja /I:n/ sijasta nyrkkikäsimuoto /A/.) – Kauppisen tarjoama selitys sopii erinomaisesti yhteen nykysuomalaisen viittomakielen, tosin taantumassa olevaan tapaan nimetä kaikki perheen lapset LAPSI-viittoman tapaisella geneerisellä ilmauksella huuliota etunimen mukaan vaihtaen (ks. luku 4.2.2).

←2.3 Varhaisimmat leksikon ja nimistön kuvaukset suomalaisessa ja ruotsalaisessa viittomakielessä

3.1 Viitotun kielen stigma→