4.2.3 Marginaaliset viittomanimet

4. Viittomanimet 1900-luvulla

4.2 Viittomanimien nimenantoperusteet

4.2.3 Marginaaliset viittomanimet

Voidaanko sormiaakkosilla tai huuliolla tuotettuja, puhutun kielen mukaisia ja yleisviittoman sisältäviä nimiä pitää viittomaniminä? Haastateltavat itse suhtautuvat niihin kahtalaisesti. Esimerkiksi nimenkantaja, josta kuuro sisar kertoo jo lapsena käytetyn yhdysviittomaa V + tyttÖ, sanoo itse toisaalla: ”Lapsena minulla ei ollut [viittoma]nimeä.” Hän kuitenkin toteaa aikuisena joutuneensa keksimään itselleen samantapaisen viittomanimen (V edestakaisella sivuttaisliikkeellä), missä etu- ja sukunimen alkukirjaimet toistuvat (VV, PR 12: 1997). Toinen haastateltava, 1980-luvulla syntyneen viittomakielisen lapsen kuuro äiti kertoo puolestaan esikoisensa nimeämispulmasta:

Meillä oli hänelle etunimikin valmiina [ennen syntymää], mutta varsinaista viittomaa emme ole hänelle tähän päivään asti keksineet. Hän on vain S. (AH, TW 2: 1997.)

Samaa ikäpolvea oleva kuurojen vanhempien kuuleva tytär, esiteltyään kuulevien sisartensa deskripitiiviset viittomat, kommentoi veljensä nimeä: ”No, se on vaan J ” (MS, PR 8: 1997). 1990-luvulla syntyneen lapsen isä, joka on itse monipolvisen kuuron suvun jälkeläinen, sanoo:

Vaikka kaikkea kokeiltiin, minkäänmoista (viittoma)nimeä ei tuntunut löytyvän. Sitten 3–4-vuotiaana tämä L vakiintui käyttöön.” (PE, PR 1: 1997.)

Geneerisiin viittomanimiin suhtaudutaan samalla tavoin. Edellä siteerattu Tuija Wainio kertoi olleensa perheessään ”vain” tyttÖ ja perheen ulkopuolella [isän viittomanimi] + tyttÖ, kunnes perheen ulkopuoliset kuurot antoivat hänelle oman viittomanimen (Wainio 1998: 2). Samaa kuvasi haastattelussani vanhempaa keski-ikää edustava (kuuleva) nainen: ”Olin aina [äidin viittomanimi] + tytÄr. Ihanaa kun sain oman viittoman nuorilta kuuroilta!” (UM, PR 12: 1997). Erään toisen viittomakielisen perheen lapsilla ei ollut viittomaa ennen kuin aikuisuuden kynnyksellä (”He eivät tarvinneet sitä, koska kävivät kuulevien koulua.”). Perheen kuopus tunnettiin kuurojen parissa lisäämällä isän viittomaan tyttÖ + nuorin. (JKL, PR 1: 1997.)

Samanlaista horjuvuutta yhtäältä sormiaakkosnimien ja toisaalta yleisnimen kaltaisen viittoman (lapsi, tyttÖ jne.) sekä huuliolla tuotetun virallisen nimen yhdistelmän suhteen on havaittavissa uusiseelantilaisten kuurojen viittomanimiä kartoittavasta tutkimuksesta. Geneerinen nimityyppi on siellä ollut käytössä etupäässä kouluissa (Locker McKee ja McKee 2000: 17), meillä sen taas mielletään kuuluvan kotona käytettyyn, väliaikaiseen lähikieleen. Osa informanteistani katsoo, että geneeriset viittomat ovat jopa ikäsidonnaisia (PE, PR 1: 1997; HP, PR 1: 1998). Kun erään kuuron perheen (kuuleva) tytär halusi palauttaa oman vauva-viittomansa aikuisena saamansa viittomanimen tilalle, piti äiti tätä sopimattomana aikeena, ”olihan kuopus kasvanut jo isoksi” (SiS, PR 12:1997). Eräs 1970-luvulla syntynyt henkilö sanoo puolestaan isänsä käyttävän hänestä yhä lapsi + ristimänimi huuliolla jo vauvasta saadun varsinaisen viittomanimen sijaan (MW, PR 10: 2001). – Useat muutkin haastatellut kertoivat perheittensä välttelevän kuurojenyhteisön antaman viittomanimen käyttöä ( mm. PN, PR 1: 1997; RK, PR 10: 2000; PT, PR 14: 2002).

Viittomakielinen yhteisökään ei ole aina kaivannut yksilöivää nimeä. Perheen vanhempiin yhdistävän X:n tytÄr/poika -viittomien lailla naisten nimeämiseen on riittänyt identifikaatio aviomiehen viittomanimellä, minkä yhteisö on sitten ottanut käyttöönsä tyttöaikaisen viittomanimen sijaan (ks. myös Wainio 1998: 11). Tällainen yhteiseen sosiaaliseen kontekstiin liittävä, esimerkiksi vanhempien kautta tapahtuva (patronyyminen) nimeäminen sekä lasten kautta nimeäminen (teknonyymien käyttö) on tyypillistä esim. afrikkalaisessa henkilönnimistössä. Aviomiehen kautta saatava nimi on tavanomaista mm. korealaisessa ja guarani-intiaanien nimikulttuurissa. (Alford 1988: 52, 87–88; Saarelma-Maunumaa 2003: 65–66.)

Omassa materiaalissani tunnistettavasti aviomieheltä periytyneitä nimimainintoja on vain neljä, ehkä siksi että aviomiehen henkilöviittoma + rouva -nimityyppiä ei ole isän/äidin viittomanimi + tytÄr/poika -yhdysviittoman tavoin haastattelutilanteessa tunnistettu henkilökohtaiseksi nimeksi. Se on yhteisön käytössä, mutta siihen ei liity esim. koulunimen tavoin subjektiivista nimeämisen tai nimensaamisen kokemusta. Aviomieheltä periytynyt viittoma ilman rouva-epiteettiä on myös saattanut laajentua tarkoittamaan kumpaakin, jolloin vain huuliolla tuotettu virallinen nimi on erottanut tarkoitteet toisistaan. Tällainen aviomiehen viittoma on voinut olla läheisenkin ystävän käytössä ilman, että hänellä olisi ollut tietoa muista naistuttavansa nuoruusaikojen nimistä (HiP ja HeP, PR 1, 12: 1998). – Miehen nimellä tunnistaminen ei kuitenkaan ole ollut ainut avioituneiden naisten nimeämiskeino, sillä oman viittomansa säilyttäneitä naisia on kaikissa aineistoni ikäluokissa. Nykyisin aviomiehen nimen käyttö kuuluu menneitten vuosikymmenten puheenparteen ja on väistyvä nimeämiskeino. 1960-luvulla syntynyt kuuro nainen kertoi haastattelussaan myös vastikään virinneestä naisten emansipatorisesta liikkeestä, missä hänen äitinsä ikäpolvi on alkanut ottaa henkilökohtaisia nuoruusaikaisia nimiään uudelleen käyttöön aviomiehen viittoman sijaan (PT, PR 14: 2002).

Perheen ohella henkilöviittomat on voitu perustaa muuhunkin sosiaaliseen kontekstiin, sillä viittomanimi on voinut ilmaista esimerkiksi nimenkantajansa harjoittaman ammatin tai hänen asemansa koulussa (’nuorin’; ’kolmasluokkalainen’ jne.). Tällaiset sosiaalisesti luokittelevat viittomanimet näyttävät suomalaisessa viittomakieliyhteisössä olevan harvinaisia. Omassa korpuksessani tämäntyyppisiä on kaikkiaan 13, ja jos näihin liitetään puolison mukaan annetut viittomanimet, on sosiaalisen taustan perusteella luotuja nimiä vain 3 % kaikista 1900-luvulla annetuista henkilöviittomista. (Kuviot 11 ja 13.) – Tätä harvinaisempia nimenantoperusteita, mm. motiivin puutetta (ks. kuviot 12 ja 13), käsitellään luvussa 4.5.

Syntaktiselta rakenteeltaan edellä mainittujen kaltaiset henkilöviittoma + rouva/tytÄr ~ poika ovat esimerkkejä kaksimorfeemisesta nimityypistä, jollaisia ovat myös Etusormi kierähtää poskella + poika, Etusormi koskettaa poskiluuta + kirkas, J + virta sekä M + kihara (nimenkantajat syntyneet 1960-luvulla tai sen jälkeen). Kaikkiaan 937 nimen aineistossani tällaisia kaksimorfeemisia nimiä on vain 2 %. Jääkin nähtäväksi, lyhenevätkö nämä morfologiselta rakenteeltaan sekventiaalisesti kaksimorfeemiset nimet yksiosaisiksi viittomakielessä vaikuttavan diakronisen, yksimorfeemisuuteen pyrkivän tendenssin myötä (vrt. Jantunen 2001 [2000]: 52–54). Toisaalta valtakielessä ja virallisessa nimistössämme vallitseva kaksi- ja moninimisyys voi tukea kaksimorfeemisten henkilöviittomien yleistymistä. Vaikka suomalainen yhdysnimityyppi Annastiina, Veli-Matti onkin melko harvinainen (5–7 % viime vuosikymmeninä kastetuista on saanut tällaisen nimen), on kaksi tai kolme erillistä etunimeä saaneita kaikista nimenkantajista yli 90 %:n. Yksinimisyys on sen sijaan erittäin harvinaista: yhtä etunimeä kantavia on Suomessa alle viiden prosentin. (Kiviniemi 1993: 14–31.) Virallisissa yhteyksissä käytettävässä käännöskielessä sekä viitotussa etäkielessä käytettävä henkilöviittoma + sukunimen (lähi)käännös (ks. luku 3.2.2.3) saattaa myös edesauttaa kaksiosaisen nimityypin leviämistä viittomakieliseen henkilönnimistöön. Prosessi lienee hidas, onhan suomalainenkin henkilönnimistökin muuttunut yksiosaisesta useampiosaiseksi vuosisatojen myötä (Kiviniemi 1982: 179–189, 1993: 14–31; Närhi 1996: 20–24).

KUVIO 11. Nimenkantajan persoona nimenantoperusteena

kaavio 11.Nimenkantajan persoona nimenantoperusteena. Ulkomuodon mukaan 1891-1919 erittäin jyrkässä nousussa, tasaista 1930-1999. Piintynyt tapa/luonne hyvin korkealla 1890-luvulla jonka jälkeen jyrkkä lasku noin 6/7 entisestä.

KUVIO 12. Nimenkantajan virallinen nimi tai toisen henkilön viittoma nimenantoperusteena sekä ilman motiivia annetut viittomanimet

Kuvio 12. Nimenkantajan virallinen nimi tai toisen henkilön viittoma nimenantoperusteena sekä ilman motiivia annetut viittomanimet.

 

KUVIO 13. Viittomanimien motiivit 1900-luvulla 534 nimiesiintymässä

Kuvio 13. Viittomanimien motiivit 1900-luvulla 534 nimiesiintymässä. Yli puolet ulkomuotoon kohdistuvaa.


←4.2.2 Kotona annetut nimet

4.3 Muoto ja merkitys viittomakielen leksikossa→