1.2 Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimukseni tavoittena on ensinnäkin määritellä, millainen on henkilöön viittaava, viittomakielinen nimi suomalaisessa viittomakielessä. Mikä on esimerkiksi idiomaattisten viittomanimien ja muiden henkilötarkoitteisten viittomien välinen ero? Vastaukset hahmottuvat vähitellen, analysoimalla sekä suomalaisen viittomakielen henkilönnimistön historiallisia juuria että sen nykytilaa. Tätä varten olen pyrkinyt kokoamaan niin laajan nimiaineiston, että sen perusteella voitaisiin saada verrattain luotettava kuva siitä, minkätyyppistä henkilöviittomistoa on Suomessa 1900-luvun aikana ollut käytössä. Sen pohjalta on ollut mahdollista hahmottaa, millaisista nimikerrostumista nykyviittomakielinen nimitaju versoaa – millainen on viittomakielisen yhteisömme henkilötarkoitteista viittomistoa koskeva normisto.

Nyky- ja edellispolvien viittomanimistöä koskeva kokonaiskuva mahdollistaa sen, että vastaisuudessa voidaan tutkistella laajemminkin suomalaisen viittomanimistön suhdetta toisiin, niin puhuttujen kuin viitottujenkin kielten henkilönnimijärjestelmiin. Tämän lisäksi jatkotutkimukselle jää tarkemmin pohdittavaksi se, millä tavoin viittomakielinen henkilönnimistö eroaa muusta leksikosta. Onko sillä todellakin omia rakenteellisia erityispiirteitä, joihin esim. Delaporte (1998) viittaa ja joiden perusteella nimistö erottuisi omaksi luokakseen, erisnimiksi? Omassa tutkimuksessani olen voinut vastata tähän vain osaksi, eräitten henkilönnimistöön liittyvien morfosyntaktisten piirteitten kannalta. Henkilönnimien fonologista muotoa olen voinut analysoida tarkemmin, sillä suomalaisesta viittomakielestä juuri fonologia on melko kattavasti kuvattu. Edellisten kysymyksien lisäksi etsin vastausta muihin, sosio-onomastisiksi ja antropolingvistisiksikin katsottaviin suomalaista viittomakieltä koskeviin peruskysymyksiin (Foley: 1997: 3–40; Ainiala: 2003: 208, 216–221): Mikä on omakielisen henkilönnimen funktio suomalaisessa kuurojenyhteisössä? Miksi viittomanimiä ylipäätään tarvitaan virallisen nimen ohella? Millainen asema viitotuilla henkilönnimillä on kielenkäyttäjien itsensä mielestä enemmistökielen viralliseen henkilönnimistöön verrattuna?

Nimikerrostumien ja viittomakielisten ”nimijäännösten” tutkiminen on johtanut minutkin pohtimaan suomalaisen viittomakielen ja viittojayhteisön syntyä ja kehitystä: keitä esimerkiksi olivat ensimmäiset nimellään ja viittomanimellään tunnetut suomalaiset kuurot henkilöt? Millaisia olivat ensimmäiset suomalaiset viittomanimet ja mihin systeemiin ne perustuivat? Näihin vastatakseni olen joutunut selvittämään sitä, millainen yhteiskunnallinen ja kielellinen konstellaatio oli vanhimpien tunnettujen kuurojen käyttämän kielimuodon taustalla. Koska asiaa ei aikaisemmin ole tarkemmin selvitetty, puntaroin myös tutkijoitten ja viittomakielisten silloin tällöin epävirallisesti esittämää olettamusta siitä, että (Ruotsi-)Suomeenkin olisi ollut mahdollista syntyä jo aikaa ennen kuurojenkoulujen perustamista samanlainen endogeeninen viittojayhteisö, jollaista pariisilainen Desloges 1700-luvulla kuvasi. Osatutkimukseni myötä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vain palaamalla menneisyyteen ja seuraamalla maamme kuurojen kielellisten olojen kehitystä valtakielen vaihtelevassa asenneilmapiirissä löytyvät välineet tämän kaksi kieltä ja kulttuuria erikoisella tavalla kombinoivan henkilönnimisysteemin hahmottamiseksi sellaisessa koostumuksessa kuin se nyt on.

← 1.1 Nimistöntutkimuksen asema viittomakielten kuvauksessa 

1.3 Henkilon nimi kielellisenäankkurina →