3.2.1 Vierasperäinen aines henkilöviittomissa & 3.2.1.1 Huulio

3. Puhutun ja viitotun kielen rinnakkaiselo viittomakielessä

3.2.1 Vierasperäinen aines henkilöviittomissa

3.2.1.1 Huulio

Manuaalisten elementtien lisäksi sekä yksittäisiin lekseemeihin että pitempiinkin viittomajaksoihin kerrostuu määrämuotoisen vartalon ja pään liikehdinnän ohella kasvojen ilmeilyä ja suun liikkeitä. Esimerkiksi huulten päristely tai pingotus, kielenkärjen näkyminen tai poskien pullotus toimivat mm. verbaali- ja adverbaaliviittomissa fonemaattisina ja johtimen tapaisina elementteinä. Näitten omaperäisten suunliikkeitten ohella suu artikuloi myös puhutun kielen tapaan. Tällaisia huulten liikkeitä sisältyy kaikkiin leksikon luokkiin kuuluviin, mutta erityisesti nominaalisiin viittomiin. Suomalaisessa viittomakielessä niihin kerrostuu suomalaisperäisiä (suomenruotsalaisessa variantissa ruotsinkielisiä), huulilla muodostettavia sanahahmoja, jotka vastaavat samanaikaisesti tuotetun manuaalisen viittoman merkityskenttää tai sen osaa (esim. 11–12 lause-esimerkkeineen). Uudessa ympäristössään puhutusta kielestä lainatulle sanahahmolle eli huuliolle voi myös kehittyä lähdekielestään poikkeava merkitys: esim. vanhemman polven kielimuodossa [ammatti] ao. viittoman yhteydessä merkitsee tietyissä konteksteissa ’taitavaa’. (Pimiä 1987: 34). Sanahahmojen muoto voi vaihdella viittojasta ja kontekstista toiseen, sillä ne ovat monissa tapauksissa optionaalisia eivätkä ”vaikuta viittoman merkitykseen” (SVPK 1998: 22).

Monin paikoin lainasanahahmot toimivat myös viittoman merkityskentän tarkentimina ja verbiviittomien nominaalistajina. Esim. vaikuttaa/vaikutus-viittoma merkitsee eri huulioillaan ’tarttua’ mutta myös ’virus, mikrobi’ ja ’lähettää, lähetystö’ (vrt. esim. 11a ja 11b). Lähdekielen sanoja ei kuitenkaan artikuloida kokonaisuudessaan, yleensä vain näkyvimmät äänteet visualisoituvat huulten liikkeissä. (SVPK 1998: 22; Rainò 2001b.) Se, missä määrin ja missä tekstuaalisissa yhteyksissä huulio on konventionaalistunut, olisi jatkotutkimuksessa syytä selvittää tarkemmin. Samoin huulion muotoa ja visuaalista havaittavuutta olisi kuvattava seikkaperäisemmin, esim. vastaavatko viittomiin kerrostuvat huulten liikesekvenssit ns. visuaalisia foneemeja, viseemejä (vrt. Majaranta 1998: 9; Miettinen (toim.) 1998).

Huulilla näkyvät sanahahmot näyttävät alkavan ja loppuvan viittomavastineittensa myötä. Esimerkiksi yhdysviittomassa tyÖ-paikka (esim. 12) viittojan huulio mukailee suomenkielistä äännesekvenssiä [yö ~ uo] ….[pa] siten, että se rytmittyy manuaalisen osion rakenteen mukaan. Jos pääviittomaan liittyy jokin sidonnainen morfeemi, kuten monikollisuutta merkitsevä toisto tai määräinen osoitus, huulio venyy sen loppuun. (SVPK 1998: 22; Rainò 2001b: 42–44.) Tässä tapauksessa huulio sitoo yhteen manuaalisesti tuotettuja nominilausekkeen konstituentteja, toimien siis myös lauseprosodisella tasolla. Pidennetyillä sanahahmoilla on lisäksi paralingvistisiä, painotukseen liittyviä tehtäviä mm. adjektiivisten ja adverbisten viittomien yhteydessä. (Boyes Braem 2001: 115; Rainò 2001b: 43.) 37

Esim. 11 a. Suvi, art. 1157. 1. tartunta, tartuntatauti; tauti, sairaus; rutto 2. pieneliö, mikrobi, mikro-organismi; virus (virustauti,… ;

Esim. 11 b. Suvi art. 1158. vaikuttaa, vaikutus, vaikuttava; aiheuttaa, aiheuttaja; levittää,…

Esim. 12. Suvi, art. 764. työpaikka, työ, toimi; (arkikielessä:) duuni, jopi.

Pitkäaikainen puhutun kielen vaikutus näyttää edenneen syvälle viitottuun kieleen. Oraalisia lainoja ei ole vain sopeutettu viittomakieleen, ne ovat integroituneet osaksi manuaalisen kielen kaikkia rakenteita (Boyes Braem 2001: 128). Tällainen perusteellinen koodin- ja moodin sekoittumisprosessi ei ole voinut olla vaikuttamatta myös viittomakielisiin nimiin, sillä nominiviittomien tapaan niihinkin näyttää aina kerrostuvan puhutun kielen sanahahmo. Viittomanimien huulio poikkeaa kuitenkin muista nominiviittomista siinä, että sanahahmo ei liity viittoman semanttiseen merkitysvastineeseen vaan henkilön viralliseen nimeen tai sen osaan.

Virallisissa yhteyksissä olisi odotuksenmukaisinta tuottaa viittomanimen yhteydessä sekä nimenkantajan etu- että sukunimi (vrt. Suomalaisen viittomakielen lautakunnan pöytäkirja (SLVP) 21.12.1998, § 7.2, http://www.kotus.fi/kielet/viittoma/kokous07-211298.pdf ). Toisaalta havaintojeni mukaan keski-ikäiset ja sitä vanhemmat viittojat saattavat tuttavallisessakin diskurssissa tuottaa viittomanimen yhteydessä etu- ja sukunimet, kun taas nuoremman polven huuliossa visualisoituu pelkästään nimenkantajan etunimi, jopa virallisissa konteksteissa. – Se, mikä osa virallisesta nimestä lainautuu henkilöviittomien huulioon lähikielessä tai ei-kasvokkaisessa kielenkäyttötilanteessa, ei omankaan keruuni pohjalta ollut pääteltävissä, sillä haastattelut olivat laadultaan puolituttavallista kielenkäyttöä edustavia. Huulio ei myöskään aina ollut selkeästi näkyvissä käsivaraisesti ja toisinaan suun liikkeiden tarkastelun kannalta liian kaukaa kuvatussa materiaalissa.

Katsoin siksi tarpeelliseksi poimia uusia nimiesiintymiä Kuurojen Liiton kuukausittain tuottamasta Kuurojen videotiedotteesta (ks. luku 1.5), joka makasiinityyppisenä aikakausjulkaisuna edustaa monipuolisesti varioivaa, suurelle yleisölle tarkoitettua viittomista. Otin tarkastelun kohteeksi ne vuosien 1997–1999 aikana ilmestyneet Videotiedotteet, joissa viitottua henkilönnimistöä on runsaasti. 38 Yhteensä 13 nauhoitteesta kertyi 120 viitotun nimen osakorpus 45 (kuuron) viittomakielisen henkilön tuottamana. Viittojien ikä vaihteli arviolta peruskoulun aloittaneista noin 60 vuotta täyttäneisiin. Tekstityypit varioivat juonnoista juhlapuheisiin, näytelmästä paneelikeskusteluun ja kokouspuheenvuoroihin, ks. esim. 13–15:

Esim. 13. Puheenvuorosta Kuurojen Liiton kokouksessa (Kuurojen Liiton liittokokous, Kuurojen videotiedote 10/1997). 39

 

KÄDET:
kuuro   ruotsi    sorsa  -    koski      projekti - pÄÄllikkÖ    osoitus–– /
HUULIO:
uo----  (b)ö(rj)e (h)an(h)i   (k)os(k)i  p(r)o ---- pä:l:-------
Käännös:
Projektipäällikkönä on kuuro [viittomanimi] ? Hanhikoski – – .

Esim. 14. Urheiluohjelman alkujuonto (Kuurojen 18. Maailmankisat, Kuurojen videotiedote 13/1997).

 

KÄDET:
nyt yksi etusormi koskettaa nenää / toinen
HUULIO:
    (y?) ma ------------------

(jatkoa:)

KÄDET:
Etu- ja keskisormi hipaisevat kädenselkää molemmat voida tulla //
HUULIO:
ua---------------------------------
Käännös:
Niin [viittomanimi] kuin [viittomanimi]:kin pääsivät tulemaan tänne.

Esim. 15. Henkilöesittely nuortenohjelmassa (Nuortenohjelma, Kuurojen videotiedote 8/1998).

 

 

KÄDET:
kyllÄ Etu- ja keskisormi taipuvat kahdesti   mukava henkilÖ    //
HUULIO:
      (n)ina------------------------------   mu-----va (t)y:--p:
Käännös:
[Viittomanimi] on tosi mukava tyyppi!

Oheisissa esimerkeissä (13–15) näkyvät huuliot mallintavat koko osakorpuksen henkilöviittomistoa, sillä kaikkiaan 117 tapauksessa 120:sta nimenkantajan viittomanimeen kerrostuu etunimen sanahahmo. Etunimen voimakas sidoksisuus varsinaiseen henkilöviittomaan näkyy myös niissä tapauksissa, joissa viittomanimi perustuu käännöslainana henkilön appellatiivinomaiseen sukunimeen (ks. luku 3.2.2.2): esim. takki < Takkinen; pÄivÄ + yÖ/pimeÄ< Päivi Pimiä. Tällöinkin viittomanimeen kerrostuu etunimen huulio: tässä tapauksessa [(r)itva], [paiv(i)]. Ks. esim. 16:

Esim. 16. (Uutisia viittomakielialalta, Kuurojen videotiedote 5/1998.)

 

KÄDET:
takki [ô-käsimuoto] takki [A-käsimuoto] // toinen... // – –
HUULIO:
itv:a-------------- ta(k)inen
Käännös:
 - - [viittomanimi]  (?) Takkinen ja toinen on ...

(jatkoa:)

KÄDET:
– – pÄivÄ-pimeÄ [kaksikätinen]  pimeÄ [yksikätinen] //
HUULIO:
päiv----------                  pi(m)-----------------
Käännös:
 [viittomanimi]  (?) Pimiä (Rainò).

40

Se, että sanahahmona on etunimi sukunimen sijaan, tuntuu selviöltä, sillä suomalaista etunimeä pidetään sukunimeä yksilöivämpänä ja henkilökohtaisempana tunnisteena henkilön päänimenä (Kiviniemi 1982: 10–11). On silti yllättävää, että Videotiedotteen kaltaisessa, yleiskielistä diskurssia edustavassa materiaalissa 120 viittomanimestä vain kolmen huulioon sisältyi virallinen nimi kokonaisuudessaan (esim. 17–19). Näitten esimerkkien 30–50 ikävuoden tienoilla olevat viittojat kuuluvat yleiskielen käyttäjinä odotuksenmukaiseen ikäryhmään. Koska kaikissa muissa 117 viittomanimessä oli huuliossa nähtävissä nimenkantajan etunimi, jää vapaa vaihtelu tässä vaiheessa ainoaksi selitykseksi sekä etu- että sukunimen käsittävälle huuliolle. Huuliovariaation syyt epäilemättä tarkentuisivat, jos voitaisiin tutkia suurta määrää samojen viittomanimien esiintymiä eri ikäisten käyttämässä kielessä ja erilaisissa konteksteissa. Tällöin tulisi myös ottaa huomioon viittojien erilaiset kielitaustat ja niiden vaikutukset huulion valintaan.

Esim.17. (Viittomakielen oikeudellinen asema 2-osa, Kuurojen videotiedote 15/1997.)

 

KÄDET:
puheenvuoro //  lappi   olkaa-hyvÄ //  41
HUULIO:
                päivilappi----------
Käännös:
[Viittomanimi], olkaa hyvä!

Esim. 18. (Työllisyysprojektin uusi raportti, Kuurojen videotiedote 6/1998.)

 

KÄDET:
pÄivÄÄ // minÄ B-kÄsi ohimolta korvan taakse /
HUULIO:
               timo(j)arva-------------------

(jatkoa:)

KÄDET:
tyÖasiamies varsinainen tyÖskennellÄ turku  - a l u e //
HUULIO:
työasiamies- pi-------              tur(k)u   alue:l:a
Käännös:
Päivää. Olen [viittomanimi], toimin työasiamiehenä Turun alueella. 

Esim. 19. (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja, Kuurojen videotiedote 10/1998.)

 

KÄDET:
tÄssÄ Å-käsi kaariliikkeellä posken edessä alas + osoitus //
HUULIO:
      an(j)amalm-----------------------------------------
Käännös:
Ja tässä on [viittomanimi].

Kuurojen videotiedote -korpuksesta on havaittavissa merkkejä siitä, että viittomanimien yhteydessä tuotettu visuaalinen lainahuulio saattaa tulevaisuudessa supistua nimeä vain viitteellisesti puhuttua kieltä indeksoivaksi elementiksi. Jo pelkästään tässä 120 viittomanimen kokoelmassa nuorimpien viittojien (arviolta 7-vuotiaista 20:n ikäisiin) huuliot vaikuttavat olevan huomattavasti redusoituneempia kuin heitä varttuneempien (ks. esim. 20). Tämä tukee eräitten tutkijoiden esittämää oletusta siitä, että puhutusta kielestä lainautuneet suunliikkeet olisivat muuttumassa puhtaasti arbitraariseksi koartikulaatioksi (Bergman ja Wallin 2001, Keller 2001). Etu- ja sukunimestä koostuvan huulion väistyminen ja supistuminen vain etunimeä edustavaksi sanahahmoksi saattaakin siis olla merkkinä yhä minimaalisemmaksi käyvästä huuliosta.

Esim. 20. (C. O. Malmin koulu, Kuurojen videotiedote 8/1998.)

 

KÄDET:
kuka osoitus? // minÄ A-käsi poskella / v-i-l-l-e-m-a-t-t-i //
HUULIO:
(k)u(k)a-------       (v)i------------  vi(lle---)ma(tti---)
Käännös:
Kukas sinä olet? - Olen [viittomanimi], Ville-Matti.

 

 

37 Lisäksi viittomista myötäävälle suun liikehdinnälle on tarjottu funktiota, joka palauttaisi sen edellisessä luvussa esiin tuotuun koartikulatiiviseen tehtäväänsä: aivan kuten kädet rytmittävät puhetta suun liike saattaa toimia myös viittomista tahdittavana elementtinä. (Sutton-Spence ja Boyes Braem 2001: 6–7; Woll 2001: 91–97.)
38 Nimiesiintymät on poimittu seuraavista videotiedotteista: 9/1997, 10/1997, 11/1997, 13/1997, 15/1997, 18/1997, 4/1998, 5/1998, 6/1998, 8/1998, 9/1998, 10/1998, 11/1999.
39 Viittomakieliset esimerkit on havainnollistettu sekä glosseina (KÄDET-rivillä) että suomenkielisenä käännöksenä (KÄÄNNÖS-rivillä) , joka ei perustu alkuperäisessä video-ohjelmassa kuultavaan tulkintaan vaan viittomajakson näköhavaintoon. Viittomia vastaavat glossit on merkitty suuraakkosin. Yhdysviittomissa glossien välissä on yhdysviiva (-); sormiaakkosin tuotettu jakso on erotettu tekstistä toistamalla se pienin kirjaimin (v-i-l-l-e). Jos nimiviittoma ei sovellu glossattavaksi, se on erotettu viitotusta jaksosta rakenteensa mukaisella käännöksellä, kursivoituna lausekkeena. Käsimuotojen kuvausta on paikoin tarkennettu käyttämällä käsimuotoihin vakiintuneita kirjainsymboleja (esim. Å-käsi, ks. liite 3). Viittomajakson syntagmaattista taukoa merkitään vinoviivoin, missä / on lyhyen, // pitkän tauon merkkinä.
Glossien alapuolelle on HUULIO-rivillä kuvattu viittomissa näkyvät suunliikkeet niin, että jakso vastaa karkeasti sekä tuotoksen visuaalista että auditiivista havaintoa. Merkinnässä on sovellettu suomen kielen kirjoituksessa käytettyjä kirjaimia ja IPA:n (International Phonetic Alphabet) foneettisien aakkoston merkkejä (vrt. SVPK 1998: 22). Sulkumerkein osoitetaan epävarmaa havaintoa huuliojaksossa. Huulioon liittyvä katkoviiva (—) osoittaa sanahahmon kestoa viittomiin nähden.
40 Esimerkissä näkyy lähes sama viittomanimi kahdella tavalla tuotettuna, ensin etunimen yhteydessä ja uudestaan sukunimeä lausuttaessa. ”Raaminvaihto” varsinaisesta viittomanimestä lähtökielisen nimen assosiatiiviseen käännökseen ilmenee käsimuodon muuttuessa toiseksi ensimmäisessä nimessä (Takkinen) ja käsien muodostelman vaihtuessa yksikätisestä kaksikätiseen toisessa nimessä (Pimiä). Suku- ja etunimien suomenkielinen käännös olisi tässä pelkkien viittomien ja huulion perusteella (samoin kuin esim. 13 ja 18) mahdotonta ilman kontekstuaalista taustatietoa.
41 Tässä nimen huulio venyy puolisidonnaisen morfeemin, kohteliaan osoituksen loppuun ja hiukan sen yli (ks. luku 3.2.1.1).

 


←3.2 Puhutun kielen integraatio viittomakieleen

3.2.1.2 Siirrekirjainnus→