4.4.1 Viittomanimien käsimuoto

4. Viittomanimet 1900-luvulla

4.4 Muoto ja merkitys viittomanimissä

4.4.1 Viittomanimien käsimuoto

Henkilöviittomia synnytettäessä niihin vaikuttaa lähes aina jokin nimenkantajan ominaisuuksiin tai toimintaan liittyvä assosiaatio. Läpinäkyvimmillään viittoma on elemäinen liike, mutta useimmiten motiivi on polysynteettisten viittomien tapaan vain ounasteltavissa morfemaattisen tulkinnan kautta: esim. Pystyssä oleva etusormi hankaa nenänjuurta > {suora} + {yksiulotteinen} + {nenänjuuri} > ‘nenänjuuressa oleva arpi, haava, vako tms.’ Henkilöviittomat kuuluvat kuitenkin kiinteään viittomistoon, sillä motivoituneisuudestaan huolimatta ne eivät ole polysynteettisten viittomien tapaan yhä uudelleen yhdisteltävissä. Kullakin viittomanimellä on kiinteä, viittojasta riippumaton, samanlaisena toistumaan pyrkivä rakenteensa käsimuotoineen, paikkoineen, orientaatioineen liikkeineen sekä ei-manuaalisine elementteineen (ottaen huomioon luonnollisessa kielessä esiintyvän idiolektisen ja diakronisen variaation).

Ikonisin viittomanimi on leksikaalisten viittomien tapaan pääartikulaattoreilla käsillä tuotettu ele (vrt. esim. 50 luvussa 4.3). Se vastaa käsien toimintaa lähes sellaisenaan, esimerkiksi imitoi nimenkantajan kävelylle ominaista käsien heiluttelua, esim. 58 ja 59. Jalkojen liikkeisiin joudutaan jo viittaamaan epäsuorasti, vaikkapa pyörittämällä tai liikuttamalla sormia vuorotahtiin; ks. esim. 60–63. Suun ja keskikehon toimintaa voidaan taas imitoida lähes sellaisenaan, sillä ne toimivat käsien ohella viittomakielen artikulaattoreina (Savolainen 2000a: 183–184), esim. 64–65 (HeP, PR 3: 1999 ja PR 12: 1997). Tällaiset viittomat ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, sillä aineistossani pelkästään suulla, päällä tai muin vartalon liikkein artikuloituja nimiä oli vain 4 kaikkiaan 937:sta viittomasta. Samoihin suun ja vartalon ominaisliikkeisiin on samojen nimenkantajien kohdalla viitattu myös epäsuorasti, määrämuotoisia käsiä määräpaikassa liikuttaen. Vrt. esim. 66 ja 67.

Suoraan artikulaattoreitten imitointiin perustuvat nimet kuuluvat korpukseni vanhimpaan nimikerrostumaan: niitä on käytetty vain 1900-luvun kolmena ensi vuosikymmenenä syntyneistä henkilöistä. Tässä heijastuu viittomakielen yleinen diakroninen kehitys: arbitraariset, konventionaalistuneet kielen elementit syrjäyttävät imitoivan, pantomiimisen artikulaation (Frishberg 1979: 70; Jantunen 2001 [2000]: 54).

Esim. 58. Viittomanimi (HeP, PR 1: 1997; HiP, PR 1: 1997).

Esim. 59. Viittomanimi (HL, PR 6: 1999; RO, PR 6: 1999).

Esim. 60. Viittomanimi (HeP, PR 13: 2002).

Esim. 61. Viittomanimi (HeP, PR 13: 2002).

Esim. 62. Viittomanimi (MR, PR 6: 1999).

Esim. 63. Viittomanimi (MA, PR 3: 1998)

Esim. 64. Viittomanimi (HeP, PR 12: 1997; TJ, PR 13: 2001).

Esim. 65. Viittomanimi (HeP, PR 1 & 12: 1997).

Esim. 66. Viittomanimi, missä esimerkin 64 motiivi on tuotettu manuaalisesti (HeP, PR 1 & 12: 1997).

Esim. 67. Viittomanimi, missä esimerkin 65 motiivi on tuotettu manuaalisesti (HeP, PR 1: PR 12: 1997).

Nimenantajien huomiota kiinnittänyt seikka voi siirtyä viittomaan indeksaalisestikin, pelkkänä osoituksena, jolloin ao. kohtaa kosketetaan kevyesti sormenpäällä tai pyöritetään sormea sen kohdan yllä, mihin nimenantoperuste liittyy. Tällaisen assosiatiivisen osoituksen sisältävä nimi ei enää olekaan yhtä läpinäkyvä kuin toiminnan suorat tai epäsuorat jäljittelyt. Ja kuten deiktisissä ilmauksissa yleensäkin on laita, on symboliin liittyvä konteksti tunnettava, jotta merkitys – osoituksen alkuperäinen viittauksen kohde – olisi ymmärrettävissä. (Vrt. viittomaleksikon esimerkkejä 52–56 luvussa 4.3.) Läpinäkyvintä deiktisessä nimessä on viittoman suorituspaikka, jollei viittomaa tehdä peilikuvamaisesti vastakkaiselle, dominoivan käden puolelle (vrt. Rissanen 1985: 73–77; 1998: 118–119). 69 Etusormen kosketus silmän alla saattaa siis viitata mihin tahansa silmään liittyvään seikkaan, esim. kirkkaansinisiin silmiin tai toissilmäisyyteen (MA, PR 3: 1998; SS, PR 4: 1998; HS, JJKP 1996). Suun alueen osoittaminen on voinut johtua erikoisesta tavasta liikuttaa huulia, auki jääneestä suusta valokuvassa tai ruoan alituiseen värjäämistä huulista (THR, PR8: 1998; KL, PR 6: 1999; TK, PR 1: 1997). Korvien osoittaminen on saattanut merkitä sekä kuulokykyä että ulkokorvan puutetta taikka erikoista korvalehden muotoa (KL, PR 6: 1999; PK, TW 1: 1997; SN, PR 5: 2000).

Viittaus nimenkantajan ulkonäköön voidaan tehdä vieläkin epäsuoremmin, välittämällä esimerkiksi kasvoilla olevan piirteen graafinen muoto luokanosoittimien eli käsimuotoklassifikaattorien kautta, joihin tietynlainen liike sidostetaan. (Ks. myös edellisen luvun 4.3 esimerkkejä polysynteettisestä leksikosta.) Viittoman käsimuodon, paikan ja liikkeen sekä nimenantoperusteen pohjana toimineen olion yhteys on tarkoin määrätty. Esimerkiksi seuraavat kolme kompositiota kattavat 14 aineistoni 15:stä kasvoissa olevan luomen tai syntymämerkin perusteella annetusta nimestä (yhdessä käsimuotona oli sormiaakkonen):

etusormi hipaisee/koskettaa luomen sijaintipaikkaa (n = 6)
etusormi kiertyy luomen sijaintipaikkaan (n = 6)
– yhteennipistetyt etusormi ja peukalo kiertyvät luomen sijaintipaikassa (n = 2).

Hymykuoppa/-kuopat tai pieni arpi kasvoissa olivat saaneet vastineekseen 15 nimessä 23:sta ao. paikkaan koskettavan suoran, kaarevan tai koukussa olevan etusormen ja kahdessa nimessä peukalon kanssa yhteennipistetyn etusormen. Kolmessa nimessä oli kahta kuoppaa kuvaamassa kaksi sormea (etu- ja keskisormi tai etusormi ja peukalo). Etusormen sijaan klassifikaattoriksi oli valittu suora pikkusormi, joka kahdessa tapauksessa kolmesta liittyi myös kantajansa I- tai J-kirjaimella alkavaan etunimeen. 70 Pitkänomaisesta haavasta muistuttava arpi nimenkantajan kasvoissa oli puolestaan nimenantoperusteena 35 nimessä. Näissä merkityksen vastineena oli etusormen syrjällä tehty hankausliike (n = 16), lappeellaan olevan etusormen kosketusliike (n = 8), etusormen hipaisu tai -kiertoliike (n = 6), kämmensyrjän hankausliike (n = 2) tai etunimen alkukirjainvastineen tekemä kosketusliike ao. paikassa (n = 3).

Suoran tai lievästi kaarevan (etu)sormen valikoituminen parantuneen haavan jälkeä taikka luvun alussa mainittuihin jalkojen liikettä kuvaaviin viittomiin johtuu siitä, että viittomakielessä etusormella merkitään yleensäkin suoria tai hiukan kaarevia yksiulotteisia tarkoitteita, joita sekä arvet että jalat edustavat. Jalkoja ja niiden liikettä voidaan toki kuvata muillakin klassifikaattoreilla: mm. harotetulla etu- ja keskisormella ~ pikkusormella sekä tietyin taivutetun kämmenen liikkein. (Ks. Rissanen 1998: 185 muista alaraajojen liikkumista kuvaavista käsimuotoklassifikaattoreista.) Suora, kaareva taikka koukistunut sormi luomeen tai kuoppaan viittaavien nimien käsimuotona selittyy puolestaan sillä, että (etu)sormen pää denotoi viittomakielessä pistemäistä entiteettiä. Nipistävä sormiote liitetään taas yksi- tai kaksiulotteisiin, pieniin ja kapeisiin entiteetteihin (Rissanen 1998: 195–198), esimerkiksi luomiin. (Vrt. Wallin 1994: 95–130, suomeksi Takkinen 1997b.)

Kovin kattavaa tutkimusta suomalaisen viittomakielen klassifikaattoriluokista ja näiden kielellisistä merkitsimistä ei ole vielä tehty, osakuvauksia kylläkin on laadittu (Rissanen 1985: 96–99, Rissanen 1998; Takkinen 1997a, b; Takkinen 2002: 35–36; 121). Laajemmin klassifikaattoreja ja niiden kielellisiä tehtäviä on analysoitu mm. ruotsalaisesta (Wallin 1994), tanskalaisesta (Engberg-Pedersen [1991] 1993), brittiläisestä (Brennan 1990) ja amerikkalaisesta viittomakielestä (T. Supalla 1986; ks. myös Emmorey 2003, toim.). Viittomakielemme fonologiaa on sen sijaan analysoitu käsimuotojen osalta melko tarkkaan (Rissanen 1985; SVPK 1998; Savolainen 2000a; Takkinen 2002). Koska joittenkin käsimuotojen fonologisesta määrittelystä ja eräisiin käsimuotofoneemeihin sisältyvistä varianteista on eri kuvauksissa esitetty toisistaan poikkeavia näkemyksiä, tuon niiden rinnalle vertailtavaksi viittomanimissä esiintyvien käsimuotojen kirjon frekvensseineen (taulukko 3; kuvio 14). Tämä viittomanimien käsimuotoinventaari voi samalla myös toimia yhtenä lähtökohtana suomalaisen viittomakielen kuvauksessa tarvittavien käsimuotojen todellista määrää arvioitaessa. Rissanen (1985) esittää erilaisia käsimuotovariantteja olevan 37, joista 30:lla on itsenäisen foneemin status. Savolainen (2000a: 173–175) ilmoittaa käsimuotofoneemien määräksi 39, joilla olisi 85 erilaista allofonista toteutumaa. Takkisen mukaan (2002: 125) erilaisten käsimuotovarianttien määrä olisi kiinteissä viittomissa 100; näitten lisäksi 9 muuta käsimuotoa käytetään ainoastaan polysynteettisten viittomien yhteydessä. 71

Seuraavassa 902 viittomanimeä käsittävässä inventaarissa – missä 898:ssa artikulaattoreina toimivat kädet – ovat mukana kaikki ne käsimuodot, joita on käytetty

– yksikätisissä (n = 798)
– kaksikätisissä, molemmilta käsiltään aktiivisissa viittomissa (n = 59)
– kaksikätisten viittomien dominoivassa kädessä (n = 41). 72

Käsimuotojen frekvenssi on laskettu viittomasekvenssin alkukäsimuodosta; siihen ei sisälly viittomaan mahdollisesti kuuluvaa, sisäisen liikkeen jälkeen tapahtuvaa käsimuodon muutosta toiseksi. – Kaikkiaan 937 viittomanimeä käsittävästä kokonaiskorpuksestani ei ole otettu mukaan sekventiaalisesti kaksimorfeemisten nimiä (joiden jälkiosana on esim. rouva, poika, tytÄr tai sukunimen lähikäännös) silloin, kun näille nimille on yksimorfeeminen nimivariantti olemassa (n = 17). Kaksimorfeemisen nimen ollessa ainoana vaihtoehtona tarjolla olen huomioinut vain nimisekvenssin ensimmäisen osan (alku)käsimuodon (n = 19). Fiktiivisiä nimiä, joiden konventionaalisuusaste oli epävarma, ei ole tähän 902 nimen korpukseen otettu mukaan (n = 13), myös 5 muuta muodoltaan epävarmaa ja vain yhdeltä informantilta saatua viittomaa on jätetty pois.

Tähän koko tutkimusaineistoon perustuvassa analyysissä henkilönnimistössä näyttäisi olevan ainakin 41 fonologisen statuksen omaavaa käsimuotoa. Eräitä inventaarissa mainittuja variantteja (taulukossa punaisella merkittyjä) ei ole mainittu lainkaan Terhi Rissasen (1985: 47–69) ensimmäisessä suomalaisen viittomakielen käsimuotojen inventaarissa eikä Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa (vrt. myös Savolainen 2000a: 173–175; Takkinen 2002: 28–29) tai sen verkkoversiossa (Suvi). Tällaisia ovat – Rissasen (1985, vrt liite 3) soveltamaa William Stokoelta (1960) peräisin olevaa termistöä käyttäen – sellaiset E, I- ja H-käsimuotojen kaltaiset konfiguraatiot, joissa peukalo lepää rentona kämmenen sivulla. Nämä (paitsi rentopeukaloinen I) on lueteltu Takkisen (2002: 120–121, s.v. videoida, ystÄvÄ ja u+12v^ ihmisen liikkumista) laajassa käsimuotojen inventaarissa.

Toisaalta omasta aineistostani en ole varmuudella löytänyt koukku-etusormen ja suoran peukalon muodostamaa L-käsimuotoa, joka on Rissasesta poiketen nostettu esiin sekä Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa (1998) että Takkisen tutkimuksessa (2002: 120 s.v. kakku ja limppu). Tämä käsimuoto on vaikeasti havaittavissa kuvanauhalta viittojan kädenselkämyksen takaa ja tarkasti erotettavissa sellaisesta -käsimuodosta, jossa molemmat osallistuvat sormet ovat koukussa. Tämän vuoksi yhdestä sormestaan mahdollisesti koukussa olevat peukalon + etusormen sisältävät käsimuodot on tässä laskettu molemmista sormistaan koukussa olevan käsimuodon // allofoneiksi. 73

TAULUKKO 3. Käsimuotojen frekvenssit Rissasella (1985), Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa (SVKP, 1998) ja henkilönnimiaineistossa.
Käsimuodon käsimuodon kuvaus Esiintymien Esiintymien
nimitys SVKP:n (1998) mukaan kokonaismäärä kokonaismäärä
(Rissasen 1985, 1998 mukaan) nimistössä %-osuus nimistöstä SVPK:ssa %-osuus leksikosta
B km_02 80 8,87 239 19,6
Bb km_01 20 2,2 26 2,13
ς (B^) km_03 18 2 80 6,56
C km_04 16 1,77 9 0,738
B4 km_05 22 2,4 20 1,64
M km_06 12 1,33 2 0,164
S km_07 30 3,3 48 3,94
A km_08 30 3,3 34 2,79
Å km_09 16 1,77 46 3,77
Ax km_10 16 1,77 37 3,0345
E km_11 1 0,11 1
E-peukalo kämmenen vieressä 1 0,11 0
G km_12 209 23,17 173 14,19
X km_13 30 3,3 22 1,8
I km_14 12 1,33 6 0,49
I/Y + peukalo ojennettuna 2 0,22 0 0
H km_15 48 5,3 32 2,625
H + peukalo ojennettuna 2 0,22 0 0
V km_16 33 3,6 52 4,27
km_17 10 1, 10 32 2,625
L km_18 32 3,5 10 0,82
km_19 0 0 28 2,3
km_20 22 2,44 5 0,4
L km_21 24 2,7 4 0,33
Y km_22 5 0,55 14 1,15
T km_23 5 0,55 9 0,74
5 km_24 53 5,88 93 7,63
km_25 60 6,65 76 6,2
54 km_26 7 0,78 23 1,89
W km_27 3 0,33 1 0,08
W-koukku 3 0,33 0 0
3 km_28 3 0,33 12 0,98
K km_29 4 0,44 3 0,246
km_30 2 0,22 1 0,08
O km_31 19 2,1 22 1,8
O (OS) km_32 1 0,11 1 0,08
O^ km_33 7 0,78 19 1,56
bO km_34 14 1,55 23 1,89
F km_35 20 2,2 14 1,15
D km_36 3 0,33 1 0,08
R 3 0,33 0 0
suu 3 0,33 1 0,08
olkapää 1 0,11 0 0
Yhteensä 902 99,71 1219 99,8525

KUVIO 14. 20 yleisimmän käsimuodon suhteellinen jakauma henkilöviittoma-aineistossa ja Suvi-verkkosanakirjassa

kuvio_14

69 Nimenkantajat toivat itsekin esiin luomen tai hymykuopan sijaitsevan vastakkaisella puolella viittomanimen suorituspaikkaan nähden (TS, JJKP: 1996; PI TW 1: 1997).
70 I- ja J-sormiaakkoset tuotetaan molemmat pikkusormella (ks. liite 2.).
71 Henkilönnimistöstä vastaavia laskelmia on myös tehty Mustosen ja Tolosen (1992) laatimassa tutkielmassa, mutta aineiston pienuuden takia (46 nimeä) useat käsimuodoista eivät näy siinä lainkaan ja eräät käsimuodot jäivät vain 1–2 esiintymän varaan.
72 Passiivisen käden käsimuotona on aina joku yleisimmistä käsimuodoista (Rissanen 1985: 76 –77; tässä aineistossa joko B, A, S tai 5 (vrt. liite 3).
73 Tämän suoran, käden sivulla lepäävän peukalon omaavan käsimuodon fonemaattinen rajaus sellaiseen L¨-käsimuotoon, missä eteen työntynyt peukalo on myös koukussa, horjuu myös Suomalaisen viittomakielen perussanakirjassa. Vain etusormestaan koukussa olevan L-käsimuodon sisältävän artikkelijakson 870–897 jälkeen tuleva uusi foneettinen jakso (artikkelit 898–902, missä myös peukalo on koukussa) on osin päällekkäinen edellisen kanssa. (Käsimuotojen fonemaattisesta ryhmittelystä sanakirjassa, ks. SVPK 1998: 10.) – Esimerkiksi lekseemeissä aihe (art. 898) ja neliö (art. 899) on kieltä sekä intuitiivisesti tarkastellen että sanakirjan kuvituksenkin perusteella täsmälleen sama käsimuoto kuin edellisen jakson viittomissa julma, ilkeÄ, olla estynyt ja kurkku (art. 876–87

←4.4 Muoto ja merkitys viittomanimissä

4.4.2 Viittomanimien artikulaatiopaikka→